maanantai 23. kesäkuuta 2014

Rosvopaisti

Poltimme rosvopaisti kuopassa tulta kuusi tuntia, jonka jälkeen kaivoimme hiilet pois kuopasta ja laitoimme pohjalle muutaman sentin kerroksen hiekkaa. Lihat maustoin tuoreilla yrteillä rosmariinilla, timjamilla sekä valkosipulilla, lisäsin myös vielä hiukan suolaa. Lihat käärin ensin voipaperiin, sitten folioon ja päälle viellä märkää sanomalehteä. Lihapakettien päälle laitoin viellä kanaverkon, joka helpottaa lihojen nostoa pois kuopasta.


Lihapaketit laitettiin kuopan pohjalle ja päälle muutaman sentin kerros hiekkaa. Hiekan päälle lapioimme takaisin hiilet jotka poistettiin kuopasta ja kuopan reunalla olleet kivet aseteltiin hiilien päälle. Poltimme vielä kaksi tuntia nuotiota kivien päällä, kun ilma ei meitä oikein suosinut vaan ripsautti aina välillä vähän vettä.

Lihojen kanssa söimme uuni bataatteja. Käärin bataatit folioon ja pistelinhaarukalla muutaman reiän bataattiin. Annoin olla uunissa noin 3 tuntia 180 asteessa. Kypsät bataatit halkaisin ja laitoin halkaisu pintaan voita sekä ripottelin suolaa.


Rosvopaisti onnistui hyvin uudessa kuopassa, jota nyt helppo käyttää uudelleen. Suosittelen jos oma piha savimaata ja haluaa tehdä rosvopaistia niin kannattaa nähdä se vaiva että hommaa kuorma-auton vanhan vanteen ja kaivaa sen maahan. Varaa hyvin lämpöä ja lihasta tulee todella mureaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti