Näytetään tekstit, joissa on tunniste jälkiruoka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste jälkiruoka. Näytä kaikki tekstit

torstai 7. elokuuta 2014

Mustikkakukko

Mustikka aika parhaimmillaan, mutta siellä metsässä niin kuuma että taitaa jäädä mun marjat tänä vuonna metsään. Mustikkakukko on ollut meillä yksi kesän suosikeista vaniliajäätelön kanssa ja nyt suuntasin torille mustikoita hakemaan.



250 g voita
1 dl sokeria
4-5 dl ruisjauhoja
1 tl leivinjauhetta
n. 1 l tuoreita mustikoita

Sekoitin pehmeään voihin puolet sokerista ja jauhot. Levitin 3/4 taikinasta uunin kestävän vuoan pohjalle ja reunoille. Kaadoin keskelle mustikat ja loput sokerista. Peitin mustikat lopusta taikinasta tehdyllä kannella. Paistoin 160 asteessa noin tunnin ajan.


keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Tuorejuusto-Mansikkakakku

Nyt on kesän mansikat säilötty hillona, kokonaisena ja osa soseutettu. Mansikat käytiin keräämässä Pusulasta Astan mansikkatilalta. Mansikoita oli reilusti ja olivat maukkaita. Säilönnän lisäksi innostuin leipomaan mansikkakakkua.


200 g voita
200 g sokeria
200 g vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
3 munaa

Vaahdotin voin ja sokerin vaahdoksi, lisäsin kanamunat yksitellen koko ajan vatkaten. Sekoitin joukkoon jauhot ja leivinjauheen. Levitin taikinan leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan. Tein taikinaan koloja, että täyte pääsee imeytymään osittain myös kakkutaikinan sisään.


100 g tuorejuustoa
1/2 dl sokeria
2 dl mansikoita soseutettuna
2 munaa
2 rkl maissijauhoa

Soseutin mansikat sauvasekoittimella ja lisäsin muut aineet mansikkasoseen sekaan. Levitin täytteen kakkutakinan päälle. Paistoin 180 asteessa 40 minuuttia. 


Koristelin kakun kermavaahdolla ja mansikoilla. Kakku on parhaimmillaan seuraavana päivänä.


tiistai 27. toukokuuta 2014

Jogurttijäätelö

Helteillä meillä herkuteltiin jogurttijäätelöllä. Lasten mielestä oli melkein kun sorbettia. Valmistin jäätelön jäätelökoneen purkissa, mutta muuten konetta en käyttänyt vaan vatkasin sähkövatkaimella pakastamisen alussa kolme kertaa jäätelömassaa. Massaan sekoitin turkkilaista jogurttia, mansikoita soseena ja hivenen sokeria.