Näytetään tekstit, joissa on tunniste mustikka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mustikka. Näytä kaikki tekstit

torstai 7. elokuuta 2014

Mustikkakukko

Mustikka aika parhaimmillaan, mutta siellä metsässä niin kuuma että taitaa jäädä mun marjat tänä vuonna metsään. Mustikkakukko on ollut meillä yksi kesän suosikeista vaniliajäätelön kanssa ja nyt suuntasin torille mustikoita hakemaan.



250 g voita
1 dl sokeria
4-5 dl ruisjauhoja
1 tl leivinjauhetta
n. 1 l tuoreita mustikoita

Sekoitin pehmeään voihin puolet sokerista ja jauhot. Levitin 3/4 taikinasta uunin kestävän vuoan pohjalle ja reunoille. Kaadoin keskelle mustikat ja loput sokerista. Peitin mustikat lopusta taikinasta tehdyllä kannella. Paistoin 160 asteessa noin tunnin ajan.


keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Mustikkamasariinit

Meillä pakastimen tyhjennys jatkuu edelleen... Koirakin on jopa joutunut tai ehkä ennemmin omasta mielestään saannut siihen osallistua, tänään sai kaalipataa ja näytti maistuvan. Itsellä on edelleen mustikat aiheena. Masariinejä on jo joskus aiemmin tehnyt mieli kokeilla ja nyt ne muistui mieleen.  Ohjeen löysin K-ruoka.fi sivuilta.


100 g voita
1/2 dl sokeria
1 kanamunaa
3 1/2 dl vehnäjauhoja
1/2 leivinjauhetta

Täyte
pakaste mustikoita n. 400 g
50 g voita
1 dl sokeria
1 dl mantelijauhe
2 kanamunaa
1/2 dl vehnäjauhoha
1/2 tl leivinjauhetta

Vaahdotin voin ja sokerin ja lisäsin kanamunan samalla vatkaten. Sekoitin vehnäjauho-leivinjauheseoksen taikinaan. Annointaikinan tekeytyä jääkaapissa noin tunnin. Painelin taikinan metallisiin leivosvuokiin pohjalle ja reunoille.

Valmistin täytteen. Pehmeän voin sekaan vatkasin yksitellen sokerin, mantelijauheen ja munat. Sekoitin vehnäjauho-leivinjauheseoksen täytteeseen. Jaoin vuokiin mustikat ja mustikoiden päälle täytteen. Paistoin 200 asteessa noin 15 minuuttia.