Näytetään tekstit, joissa on tunniste raparperi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste raparperi. Näytä kaikki tekstit

lauantai 14. toukokuuta 2016

Raparperipiirakka

Vihdoinkin on taas vuodesta raparperien aika. Tänä vuonna ensimmäiseksi raparperi herkuksi tein mummulta saamani ohjeen mukaan kuulemma maailman parasta raparperipiirakkaa. Piirakasta tulikin kyllä aivan ihanaa herkkua.

Mitä kaikkea sitä taas keksiikin tänä vuonna raparperista, olisiko jotain ehdotuksia??


Maailman paras raparperipiirakka

8 dl vehnäjauhoja
3 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
2 tl soodaa
250 g voisulaa

1 kanamuna
2 dl piimää

Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää voisula. Taikinasta tulee murumainen, ota siitä vähän alle puolet toisen kippoon josta tulee muru kerros piirakan päälle.  Lisää loppuun muru seokseen kanamuna ja piimä. Levitä taikina uunipellille.

Täyte:
500 g maitorahkaa
2 dl sokeria
2 munaa
3 tl vaniljasokeria
1 litra raparperia pilkottuna

Sekoita täytteen ainekset yhteen ja kaada täyte pohjan päälle. Ripottele päälle muruseos. Paista 175 asteessa noin 40 minuuttia.



tiistai 3. kesäkuuta 2014

Raparperi marenkitorttu

Aiemmin yrittänyt tehdä raparperi marenkitorttua, mutta ei ole onnistunut, erilaisia täyte versioita kokeillut. Nyt päätin kokeilla että teen raparperihillokkeen täytteeksi ja vain kahdesta munan valkuaisesta marengin. Lopputulos oli sellainen kun halusinkin, marenki sopivan rapsakka ja pohja ja täyte meheviä.


Pohja
100 g margariinia
1 dl sokeria
2 keltuaista
1 dl vehnäjauhoja
1/2 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
1/2 dl maitoa

reilu 1/2 l raparperia
2 dl fariinisokeria
tilkka vettä

2 valkuaista
1 1/2 dl sokeria

Pilkoin raparperit ja laitoin ne kattilaan veden ja fariinisokerin kanssa. Keitin miedolla lämmöllä niin että raparperit pehmeni.

Vatkasin margariinin ja sokerin vaahdoksi, johon lisäsin koko ajan vatkaten keltuaiset yksitellen. Sekoitin kuivat aineet keskenään ja lisäsin ne taikinaan maidon kanssa yhdessä. Levitin taikinan piirakka vuokaan ja levitin taikinan päälle jäähtyneen raparperin.

Vatkasin valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja lisäsin lopuksi sokerin vähitellen. Levitin vaahdon raparperien päälle tasaisesti. Paistoin 200 asteessa n. 20 minuuttia.

torstai 15. toukokuuta 2014

Kevään ensimmäiset raparperit

Sain naapurin mahtavasta raparperi penkistä piirakkaa varten raparperia. Pojalle kertoessani että tein raparperipiirakan sain kommentin miksei kiisseliä... Raparperi meillä siis koko perheen herkkua. Itse harmittelin kun on tullut hävitettyä raparperichutneyn ohje jossa oli reilusti chiliä, maistui hyvälle varsinkin porsaan lihan kanssa. Jos joltakin löytyisi hyvä chutneyn ohje toivoisin kommentteihin.



Tämä raparperikookospiirakan ohje on joskus vuosia sitten tarttunut jostain mukaan. Useampana vuonna tätä on jo tullut tehdyksi ja joka kevät se vaan on aina yhtä hyvää.

Taikina
100 g voita
1 1/2 dl sokeria
2 munaa
1 dl maitoa
1 1/2 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

Päälle
1/2 litraa raparperin paloja

Kuorrutus
50 g voita
1 dl sokeria
2-3 tl vaniljasokeria
2 dl kookoshiutaleita

Vatkasin rasvan ja sokerin vaahdoksi ja lisäsin siihen kanamunat. Yhdistin kuivat aineet ja sekoitin ne vaahtoon maidon kanssa. Paistoin pohjan irtopohjavuoassa noin 25 min 175 asteessa. Pohjan päälle ripottelin raparperit ja kuorrutuksen, jossa olin sulattanut voin ja sekoittanut siihen muut aineet. Piirakkaa paistettiin vielä toiset 25 minuuttia 175 asteessa.


Vanilijakastikkeen ohjeen löysin makuja sivuilta http://www.makuja.fi/reseptit/vaniljakastike/ Kastikkeesta tuli oikein hyvää ehkä vähän löysää...