Näytetään tekstit, joissa on tunniste liha. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste liha. Näytä kaikki tekstit

perjantai 12. helmikuuta 2016

Lanttukukko

Vuoden verran on blogissa ollut hiljais eloa, mutta meidän keittiössä ei kuitenkaan. On niin tehty vanhojakin juttuja kuin kokeiltu uusiakin. Pikku hiljaa uusia juttuja päivittelen taas tänne.

Ensimmäisenä päivitykseen pääsee lanttukukko, kun nyt löytyi juuri meille sopiva ohje. Kuori ei ollut liian kova ja täytettä reilusti. Niin kun kuvasta näkyy en ehtinyt kuvaamaan ennen kun jo ensimmäiset söi.



Kuori taikina
1 1/2 dl piimää
1 1/2 dl vettä
2 tl suolaa
3 dl hiivaleipäjauhoja
2 dl ruisjauhoja
2 rkl voi sulaa

Täyte
800 g lanttuja
500 g talouskyljyksiä
1 sipuli
n. 1 rkl puuroriisiä
suolaa
mustapippuria

Kuorin ja kuutioin lantut, keitin ne suolavedessä kypsiksi. Valmistin kuoritaikinan yleiskoneella, vaivasin nesteet, jauhot ja suolan kiinteäksi taikinaksi, viimeiseksi lisäsin voi sulan. Pilkkosin lihan ja sipulin kuutioiksi.

Seuraavaksi aloitinkin sitten kukon kokoemisen. Ensiksi kaulitsin taikinan levyksi, jonka keskelle laitoin puolet lantuista ja hiukan suolaa. Lanttujen päälle lihat ja sipulit sekä suolaa ja pippuria. Lopuksi loput lantut, suolaa ja puuroriisit. Nyt onkin sitten mielestäni vaikein homma edessä, kukon saaminen ns. pakettiin. Taita taikinan sivut kukon päälle ja seuraavaksi päät kaiken päälle, saumoja "liimataan" kiinni märin käsin. Nosta kukko uunipellille sauma puoli alas päin. Paistoin n. 180 asteisessa uunissa tunnin verran ja sen jälkeen pakkasin kukon leivinpaperin sisälle ja useamman kerroksen folitoa kiersin päälle. Kukko paketissa paistui n. 150 asteessa useamman tunnin.

keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Lihapullat omenaglaseerauksella

Joulupukki toi Kaisa Sillampään Resepti kuningatar kirjan. Jota joulun pyhien aikana tullut sellailtua ja nyt sitten ensimmäinen resepti pääsi kokeiluun, lihapullat mutta minäpä paistoin pihvejä. Kirja vaikuttaa hyvältä, monia arkiruoka reseptejä joita meinaan kokeilla. Ohjeet ovat selkeät ja mukana kivoja vinkkejä tarjoiluun tai ruuan valmistukseen.


Lihapullataikina
500 g jauhelihaa
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
0,5 dl korppujauhoja
1 kanamunan keltuainen
noin 1 dl persiljasilppua
rouhittua mustapippuria
suolaa

Glaseerauskastike
150 g omenahilloa (mielellään itse tehtyä)
1 dl vettä
2 rkl kasvisfondia
chiliä maun mukaan
2 rkl sitruunamehua

Valmista glaseerauskastike ensin. Laita kaikki aineet kattilaan ja keitä kasaan noin puoli tuntia. Sekoita lihapullataikinan aineet keskenään, kunnes taikina on melko tasaista ja yhtenäistä massaa. Muotoile taikinasta pieniä lihapullia ja paista pannulla öljyn ja voin seoksessa kypsiksi. Laitoin pihvit vuokaan ja kaadoin kastikkeen päälle ja laitoin hetkeksi uuniin muhimaan.

tiistai 26. elokuuta 2014

Jätti hampurilaiset

Hampurilaiset on meilläkin niin kun varmaan monessa muussakin perheessä lasten suosikkeja. Tällä kertaa lähdin tekemään hamppareita enemmänkin aikuisten toiveita huomioiden kun lasten. Täytteeksi tein hapankaalista salaatin ja tomaatti-sipuli salaatin. Mummu leipoi sämpylät ja pyysin häneltä vähän isompia kuin aiemmin.



Hapankaalisalaatti

rasia hapankaalia
1/2 dl siirappia
1 prk ranskankermaa

Laitoin kaikki aineet pannulle ja annoin hautua miedolla lämmöllä noin 30 minuuttia. Salaatti sai jäähtyä ennen hamppareitten täyttöä.

Tomaatti-sipuli salaatti

2 tomaattia
pieni sipuli
punaviinietikkaa

Pilkoin tomaatit ja sipulit pieniksi ja lorautin sekaan vähän punaviinietikkaa. Annoin seistä jääkaapissa maustumassa muutaman tunnin.

Paistoin hampurilaisiin jauhelihapihvejä. Sekoitin jauhelihan sekaan pilkottua pekonia paketin. Paistaessa ripottelin pihvien päälle suolaa ja mustaapippuria.

Lisäksi laitoimme hampurilaisiin salaattia, cheddar juustoa ja kirsikka ketsuppia.





sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Coleslaw ja helppoa grilliruokaa

Viikonloppuna kokeilin tehdä amerikkalaista kaalisalaattia. Salaatti oli hyvää Lidlin valmiiden ribsien  ja yrttimaustettujen grillijuuston kanssa. Löysin ribsit pakastealtaasta ja olin positiivisesti yllättynyt lihoihin, vaikka eihän ne itsetehtyjä voita mutta näin helteellä pääsi helpolla...



Coleslaw

n.500 g uutta kaalia
3 porkkanaa

1 dl ranskankermaa
1 dl majoneesia
1 tl omenaviinietikkaa
2 tl sinappia
1 tl hunajaa
suolaa
mustapippuria

Suikaloin kaalin ja porkkanan ohuiksi suikaleiksi. Sekoitin kastikkeen aineet keskenään ja lisäsin kastikkeen kaalin ja porkkanan sekaan hyvin sekoittaen.

sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Pulled pork ja pitaleivät

Tuntuu että joka lehdessä, telkkarin ruokaohjelmissa ja netissä tulee vastaan koko ajan erilaisia pulled porkin ohjeita. Mekin jo muutaman kerran erilaisia ohjeita kokeiltu ja hyvää on tullut joka kerta. Nyt ajatuksena saada lihaan kunnolla makua ja sovelsin BBQ-kastikkeen ohjetta pulled porkille sopivaksi.


n. 1,3 kg possun kassler
2 rkl suolaa
2 rkl väkevää sinappia
2 rkl chili paste

Liemi
4 dl appelsiinimehua
4 dl ketsuppia
4 rkl tomaattipyrettä
3 dl fariinisokeria
oman maun mukaan tapasco kastiketta (meillä oli Meksikon tuliaisina saatua habaneero kasitketta)

Sekoitin liemen ainekset kattilassa ja kiehautin. Hieroin lihan pintaan suolan, sinapin ja chili pasten. Laitoin lihan uunivuokaan ja kaadoin kasitkkeen päälle niin että liha peittyi. Paistoin 125 asteessa noin yön yli. Nostin kypsän lihan pois kastikkeesta ja revin kahden haarukan kanssa paloiksi. Liemen jossa liha oli kypsynyt keitin kokoon liedellä, osa kastikkeesta päätyi pakastimeen hampurilaisia odottamaan.

Pitaleipien ohjeen otin Jenni Häyrisen Katukeittiö kirjasta.

7,5 dl vehnäjauhoja
3 dl kädenlämpöistä vettä
25 g hiivaa
1 tl suolaa
1 rkl öljyä

Liuotin hiivan kädenlämpöiseen veteen ja sekoitin siihan muuta aineet. Vaivasin taikinan ja annoin nouste reilun puoli tuntia peitettynä. Leivoin taikinasta 10 palloa ja taputtelin ne litteiksi pellille ja nostatin 10 minuuttia. Paistoin 275 asteessa noin 8 minuuttia.

Täytteeksi laitoimme pitaleipiin pulled porkin lisäksi salaattia, tomaattia, suolakurkkua, sipulia, pulled porkin paistilientä ja turkkilaista jugurttia. Pitaleipien lisäksi paistoimme vielä kaupasta ostettuja ristikkoperunoita.