lauantai 13. syyskuuta 2014

Ruisleipä

Itse olen nyt kesän aikana innostunut ruisleivän leipomisesta, ja huomannut ettei se niin vaikeaa ole kun on annettu ymmärtää. Aikaahan ruisleivän leipominen vie mutta suurimmaksi osaksi taikina happanee tai nousee, itse leipomiseen aikaa ei hirveästi kulu.

Leivän juuren olen itse tehnyt jauhoista ja säilyttänyt sitä jääkaapissa, kerran viikossa ruokkimalla pitänyt sen hengissä. Ennen vanhaa oli taikinatiinu johon edelliseltä leipomis kerralta oli jäännyt kovettunutta taikinaa ja kun leipominen aloitettiin lämmintä vettä lisäämällä, niin siinä se juuri taas oli.


1. Päivä
Sekoita litraan kädenlämpöistä vettä reilu desilitra juurta ja ruisjauhoja niin paljon, että syntyy sakea velli. Peitä astia leivinliinalla ja anna seistä huoneenlämmössä noin vuorokausi, ainakin yön yli.

2. Päivä
Muista ottaa ensimmäiseksi muutama desi uutta juurta jääkaappiin seuraavaa leivontakertaa odottamaan.
Lisää taikinaan 1rkl suolaa ja ruisjauhoja pikku hiljaa lisäten ja koko ajan vaivaten niin paljon että taikina alkaa irrota kulhon reunoista.Taikina on löysempää kuin esim. sämpylätaikina, niin silloin leivästä tulee kuohkeampaa. Peitä kulho leivinliinalla ja anna nousta 1-2 tuntia.

Leivo taikina hyvin jauhotetulla pöydällä. Taikinasta tulee neljä limppua. Paista uunissa noin tunti. Itse olen paistanut leivinuunissa, jonka sisälämpötila on ollut noin 225 astetta. Leivän kypsyys kannattaa tarkistaa leivän pohjaa kopauttamalla, kypsä leipä koputtaessa kuulostaa ontolta. Paistamisen jälkeen kääri leivät leivinliinaan.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti