sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Sima kriisi

Siman tekemisen aloitin jo muutamaa viikkoa ennen vappua. Muutama satsi on mennyt viemäriin jo ennen pullotusta, useammat kuitenkin juotu vaikka maku ei ihan kohdallaan.

Nyt kriisi onneksi ratkaistu ja löytynyt se oikea ohje meille. Sitruuna maistuu sopivasti ja ei niin kauhean makea. Nyt kun vihdoinkin löytyi ohje niin eiköhän tätä tule tehtyä muulloinkin kun vappuna.



7 litraa vettä
2 sitruunaa
1/2  kg sokeria
1/2 kg faariinisokeria
1/4 tl kuivahiivaa

pullotukseen:
rusinoita
sokeria

Pese sitruunat hyvin ja kuori sitruunat kuorima veitsellä. Pilko sitruunan liha, ei kuitenkaan valkoista osaa sitruunan kuoren alta vaan leikkaa se pois. Laita sitruunan kuoret ja lihat kattilaan, lisää vesi ja kiehauta. Lisää sokerit ja anna jäähtyä noin 40 asteeseen ja lisää hiiva. Anna siman käydä seuraavaan päivään. Siivilöi kuoret ja sitruunan lihat pois ja pullota, laita jokaiseen pulloon ennen siman pullotusta noin 1 tl sokeria ja muutama rusina. Laita sima kylmään, sima on valmista noin 5 päivän kuluttua kun rusinat nousevat pintaan.


lauantai 14. toukokuuta 2016

Raparperipiirakka

Vihdoinkin on taas vuodesta raparperien aika. Tänä vuonna ensimmäiseksi raparperi herkuksi tein mummulta saamani ohjeen mukaan kuulemma maailman parasta raparperipiirakkaa. Piirakasta tulikin kyllä aivan ihanaa herkkua.

Mitä kaikkea sitä taas keksiikin tänä vuonna raparperista, olisiko jotain ehdotuksia??


Maailman paras raparperipiirakka

8 dl vehnäjauhoja
3 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
2 tl soodaa
250 g voisulaa

1 kanamuna
2 dl piimää

Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää voisula. Taikinasta tulee murumainen, ota siitä vähän alle puolet toisen kippoon josta tulee muru kerros piirakan päälle.  Lisää loppuun muru seokseen kanamuna ja piimä. Levitä taikina uunipellille.

Täyte:
500 g maitorahkaa
2 dl sokeria
2 munaa
3 tl vaniljasokeria
1 litra raparperia pilkottuna

Sekoita täytteen ainekset yhteen ja kaada täyte pohjan päälle. Ripottele päälle muruseos. Paista 175 asteessa noin 40 minuuttia.