torstai 28. elokuuta 2014

Rapuja

Meillä lapsille rapujuhlat ja ravustaminen tuntuvat välillä olevan tärkeämpiä kuin joulu... ainakin kesän kohokohta. Tänä vuonnakin on ravustaminen aloitettu heti kun ravustus kausi alkoi ja yleensä jatketaan syyskuun puolelle asti. Nyt on muutamana viikonloppuna herkuteltu ravuilla ihan perheen kesken ja on ne vaan niin hyviä ja mukavaa yhdessä oloa.


Meillä rapujen peseminen on aina ollut miesten hommaa, tällä kertaa Teemu ja pappa laittoivat ravut lavuaariin ja siinä huuhtelivat. Joskus jopa ravut vilistäneet pesuhuoneen lattialla...


Mummulla sitten taas on vastuullaan rapujen keittäminen. Hänellä on ollut monta vuotta käytössään pirkka lehdessä ollut keitto-ohje, mutta tänä vuonna se meni uusiksi ja lopputulos on ollutkin paljon maukkaampi.

Nyt meillä keitettiin rapuja Savoyn tapaan.

60 rapua

10 litraa vettä
350 g karkeaa merisuolaa
10 palaa sokeria
2 punttia kruunutilliä

Laita vesi kiehumaan, lisää kiehuvaan veteen suola, sokeri ja yksi tillipuntti. Kaada ravut voimakkaasti kiehuvaan veteen ja keitä 3 minuuttia siitä, kun vesi on alkanut uudelleen kiehua. Nosta ravut varovasti toiseen astiaan ja kaada keitinliemi rapujen päälle. Poista kiehunut tillipuntti ja lisää uusi liemen joukkoon. Jäähdytä ravut liemessään mahdollisimman nopeasti ja anna maustua seuraavaan päivään jääkaapissa.


Meillä rapujen kanssa on paahtoleipää, majoneesia, tilliä ja sitruunaa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti