sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Pulled pork ja pitaleivät

Tuntuu että joka lehdessä, telkkarin ruokaohjelmissa ja netissä tulee vastaan koko ajan erilaisia pulled porkin ohjeita. Mekin jo muutaman kerran erilaisia ohjeita kokeiltu ja hyvää on tullut joka kerta. Nyt ajatuksena saada lihaan kunnolla makua ja sovelsin BBQ-kastikkeen ohjetta pulled porkille sopivaksi.


n. 1,3 kg possun kassler
2 rkl suolaa
2 rkl väkevää sinappia
2 rkl chili paste

Liemi
4 dl appelsiinimehua
4 dl ketsuppia
4 rkl tomaattipyrettä
3 dl fariinisokeria
oman maun mukaan tapasco kastiketta (meillä oli Meksikon tuliaisina saatua habaneero kasitketta)

Sekoitin liemen ainekset kattilassa ja kiehautin. Hieroin lihan pintaan suolan, sinapin ja chili pasten. Laitoin lihan uunivuokaan ja kaadoin kasitkkeen päälle niin että liha peittyi. Paistoin 125 asteessa noin yön yli. Nostin kypsän lihan pois kastikkeesta ja revin kahden haarukan kanssa paloiksi. Liemen jossa liha oli kypsynyt keitin kokoon liedellä, osa kastikkeesta päätyi pakastimeen hampurilaisia odottamaan.

Pitaleipien ohjeen otin Jenni Häyrisen Katukeittiö kirjasta.

7,5 dl vehnäjauhoja
3 dl kädenlämpöistä vettä
25 g hiivaa
1 tl suolaa
1 rkl öljyä

Liuotin hiivan kädenlämpöiseen veteen ja sekoitin siihan muuta aineet. Vaivasin taikinan ja annoin nouste reilun puoli tuntia peitettynä. Leivoin taikinasta 10 palloa ja taputtelin ne litteiksi pellille ja nostatin 10 minuuttia. Paistoin 275 asteessa noin 8 minuuttia.

Täytteeksi laitoimme pitaleipiin pulled porkin lisäksi salaattia, tomaattia, suolakurkkua, sipulia, pulled porkin paistilientä ja turkkilaista jugurttia. Pitaleipien lisäksi paistoimme vielä kaupasta ostettuja ristikkoperunoita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti