maanantai 19. toukokuuta 2014

Pakastimen tyhjennystä

Kesä on jo ihan ovella ja kohta saadaan taas uusi marjasato, niin nyt viimeistään on aika saada pakastinta tyhjäksi. Pirkan ruoka kesä numerosta löysin minttuinen mustikkajuustotorttu, johon käytettiin pakaste mustikoita.




Pohja
1 pkt (345 g) fazer marianne täytekeksejä
75 g voita

Täyte
2 dl vispikerma
1 rs (180 g) maustamatontuorejuusto
3/4 dl sokeria
1 tl vaniliinisokeria

Pinnalle
400 g mustikoita
3/4 dl sokeria
1 1/2 rkl perunajauhoja

Tein ensin mustikoista kiisselin ja annoin jäähtyä. Hienonsin keksit ja sekoitin siihen sulatetun voin. Painelin keksimuruseoksen piirakkavuokaan. Vaahdotin kerman ja sekoitin siihen tuorejuuston ja sokerit, levitin seoksen keksien päälle ja pinnalle mustikka kiisselin.



Tortusta tuli oikein hyvää, mutta meitä vähän häiritsi mintun maku ja ajattelimme seuraavalla kerralla kokeilla domino kekseillä. Mustikkakiisseli pinnalla oli todella kauniin näköinen ja hyvän makuinen, ajattelin kokeilla kiisseliä vaikka kakun päällä.

2 kommenttia:

  1. Just tänään katselin Pirkan lehdestä tätä herkkua ja mietin mahtaako olla hyvää. Ainakin näyttää hyvältä. Ehkä rohkeasti kuitenkin ensin kokeilen noita Marianne keksejä! :)

    VastaaPoista
  2. Tein uudestaan tätä herkkua ja nyt kokeilin domino keksejä, meillä ainakin kehuttiin että oli parempaa kuin marianne kekseillä.

    VastaaPoista